Taas uusi paiva on kulkenut iltaa kohti ja me matkaa eteenpain yli 20 kilometria caminolla. Jo yolla alkoi sataa - eilen illalla jo samassa loossissa nukkuneet kanariansaarelta kotoisin olevat pojat kertoivat, etta huonenna sataa. Aamulla kun soimme baarissa aamupalaa, TV:sta tuli paivan saa: sadetta ja ukkosta koko Espanjassa. Niinpa lahtiessa sadevaatteet paalle ja sadesuojus rinkkaan. Ja satoikin monen kilomettrin verran. Lahdimme noin klo 8.20 vasta kulkemaan maantieta, asfalttia pitkin emmeka laheista varsinaista caminoa, joka oli mutainen ja marka eri tavalla. Liikenne aamusta oli viela hiljainen. satoi Gonzariin asti, jossa poikkesimme lammittelemaan kahville/teelle baariin kuten monet muutkin caminolaiset. Siita eteenpain jatkoimme matkaa jo varsinaisen sateen tauottua ja parin kilometrin paassa oli bussipysakki, jossa nautimme valipalaa kuivassa paikassa istuen hetken ja mina etenkin niskaa lepuuttaen. Niska on ollut vuosia jo hajalla ja siksi se valista ottaa kipeasti, jokin hermo kai puristuksissa jotenkin yhtakkia. Matka jatkui oikeastaan koko tamanpaivaisen matkan sen jalkeen sateettomana, jopa pikkuisen aurinko pilkisti ja silloin talloin hieman ripotteli vetta, mutta ei enaa varsinaisesti kastellut.
Tien vierissa oli vielakin omenapuita ja omenoita puiden alla ja niin meidan paivan C-vitamiinimme ovat turvatut! Kastanjoita ja tammia oli paljon jatkuvasti mutta korkeammilla paikoilla oli myos istutettu mantyja ja jopa eucalyptuksia, jotka tosin olivat viela pienia. Matka kulki yla- ja alamakia vuorotellen. Varsinaiselle caminolle siirryimme, kun tulimme tien N-540 yli. Tosin siinakin kulki miltei koko loppumatkan asfattitie, paikallinen pikkutie, jota pitkin oli hyva kulkea, kun se oli jo kuivunut varsinaisen caminon ollessa marka ja toisinaan viela latakkoinen.
Tie kulki lapi pienten maalaiskylien ja isohkojen maatalojen - lehmia paljon ja naimme yhden ison sikalankin. Koiria tuntuu olevan joka talossa vahintaan yksi ja irtokoiria vaikka kuinka paljon joka nurkalla kuljeksimassa kylanraitilla. Paivan aanet olivatkin paaasiassa koirien haukunta ja kukkojen kieunta.
Autot kulkevat lujaa pikkuteillakin ja ohittavat hiljaa - eivat toottaile lainkaan, samoin polkupyorat ohittavat aivan hiljaa, eivat kerro etukateen mitaan, kohdalla saaatetaan tervehtia ¡Hola, Buen camino!
Palas de Reihin tulimme joskus puoli kolmen tienoilla, majoituimme Buen Camino -albergueen ja paasimme heti lampimaan suihkuun ja valipalalle (teeta/kahvia laittelimme omatoimikeittiossa ja patonkia, juustoa ja omenia) ja samaan aikaan taas parin paivan pyykit koneeseen ja sen jalkeen kuivuriin. Hienoa saada pyykki kuivaksi tallaisena kostena paivana!
Mies lauloi matkan aikana porilasten marssia, mutta minulla kulki toisenlainen laulu mielessa : Jumalan kammenella ei pelkaa lintunen... Meita on johdatettu koko matkan ajan hienosti: vain pari sadepaivaa ja jalat alkavat olla kunossa ja flunssa voitettu ja muutenkin mieli on hyva ja riitelematta olemme tahan asti selvinneet...
Kiitollisena tastakin paivasta Taivaan Isalle.
