Pienet lähtivät tänään kotiaan kohti, kun isä tuli hakemaan joukkonsa. Oli mukava touhuta heidän kanssaan nuo pari päivää. Nyt alkaa olla jo aika hiljaista.

 
8-kuukautinen neitokainen osaa jo vaikka mitä! Ja on touhua täynnä - isonveljen tärkeät tavarat alkavat olla vaarassa. Tässä kylläkin ihan sopivilla tarvikkeilla ollaan.
Ystäväpariskuntakin käväisi ohikulkumatkallaan. Oli mukava hetkinen istuskella juttelemassa.
Kävimme lenkillä ilman kävelysauvoja. Ilma on sumuinen ja kostea, mutta hyvä hengittää. Yllättävän liukastakin on. Meidän tiellä kävi eilen illalla myöhään jo lumiaurakin. Tuleeko tässä jo talvi?
Luin ET 15/09 kirjoituksesta Arjen luksusta, missä Pirkko Arstila kertoi Keski-Euroopassa monien kirkonkellojen soivan kaupungeissa samaan aikaan. Hän mainitsi, että ennen uskottiinkin kirkonkellojen äänen suojelevan pahalta ja vaaroilta. Nykyään on vain mahtavaa mökää. Kovat äänet ovat voittajia, akustista roskaa. Ja hän sanoi nauttivansa kirkonkellojen ja tuulen urkupillien ihanasta konsertista korvien kaikkien värekarvojen voimalla. Sunnuntaiaamun luksusta onkin kirkonkellojen kutsu jumalanpalvelukseen!