Hiihtämässä tänään! Aivan mahtavan hyvä ilma oli lämpötilaltaan. Mies kävi hiihtämässä kunnon laduilla, mutta minä tyydyin lähiladuille. Lunta tuiskutti ja ladut olivat täällä ajamatta, pito ylöspäin oli olematon, mutta mäkeä alas luisti oivallisesti minun taidoilleni. Järvelläkin hiihtelin, mutta sauvat upposivat jäähän asti ja edelleen kosteutta tunki latuun asti.  Ulkona oli mukava olla. Lapioin lunta edes sen verran, että pääsin puupinolle asti hakemaan polttopuita – mies kolasi lumet pihateiltä. Aurakin oli käynyt aamulla pitkästä aikaa, mutta lunta on tullut edelleen päivän mittaan monen monta senttiä.

 

Lunta pyrytti ja  järvellä vain yhden edellähiihtäneen jäljet latu-uralla.

Nyt lähtö toisenlaiseen liikuntaan eli sunnuntai-illan lentopallopeliin.