Piispanvaalia taas. Nyt Helsingin hiippakunnassa. Matti Poutiainen sai enimmät äänet ja toisena kymmentä ääntä vähemmällä tuloksella oli Irja Askola. Heistä jommastakummasta tulee piispa Eero Huovisen seuraaja. Eero Huovinen on vihkinyt minut aikanaan papiksi. Silloin pyhäinmiehenpäivänä meitä vihittäviä oli 15 Helsingin tuomiokirkossa.

 
Herneet ovat olleet likoamassa ja ne kylvin kasvimaalle. Tosin niitä oli ihan liikaa, joten pitänee miettiä, miten käytän loput. Kehäkukankin siemenet pääsivät maahan. Myös niitä on vielä jaettavissa useammallekin halukkaalle, koska viime syksynä keräsin ne kukkapenkin kehäkukista, joita oli paljon. Tänään on ollut kevään tähänastisin lämpimin päivä: 18 astetta.