10.6. aamulla Oronmyllyllä söimme aikaisin aamupalan ja pidimme aamuhartaudenkin ruokasalissa. Opas kertoi maan korvessa kulkemisesta samannimisen laulun ja taulun pohjalta. Lauluhan ei ole lastenlaulu, vaikka siinä puhutaan lapsosesta ja hänen enkelistään. Tuo laulu on kuvaus ihmislapsen koko elämän pituisesta matkasta, mikä kulkee vaarojen ja vaikeuksien keskellä kotiin, taivaan kotiin.

Kahdeksalta lähdimme aamuvenytysten jälkeen vaeltamaan. Aluksi kuljimme Oron kankaalla kulkevia hyviä metsäteitä yllättävän suurella nopeudella. Johtuiko se siitä, että edelläkulkija vaihtui vai tien oliko syynä kulkemisen helppous? Matkalla oli kaunis kuusikko, kuukkelimetsää, polkuineen.
 
Tien vieressä oli hirvenmetsästäjien passipaikka, jossa roikkui ämpäri kuin kirkonkello. Tulimme sitten metsään, jossa ei ollut vanhaa polkua, vaan edellisen ryhmän merkkaama ryteikön läpi kulkeva uoma.
 
Sitten tulimme metsälammen rannalla olevan pellon reunaan, jonka toisella puolella meitä odotteli pellon omistava läheisen maatalon isäntä. Hän oli kutsunut meidät mehulle ja vesitäydennykselle pihalleen, koska hänen vaimonsa oli ollut pyhiinvaelluksella Santiago de Compostelaan. Ystävällinen isäntä saatteli vielä meitä Hiiesjärven lähelle, josta oli helppo osata vaeltaa eteenpäin.
 
Tiellä oli kyykäärmekin, joka tosin lähti metsän puolelle sen luokse saavuttuamme. Kohta sen jälkeen meitä olikin vastassa tämän päivän paikallinen opas, joka kertoili meille paikallishistoriaa.
Kuljimme kangasmaastoa Putikon entisen sahan luo ja siitä sitten keramiikkapajaan Putikon asemalle, jossa tapasimme aseman nykyisen asujan, Savipajan savisepän tyttärineen. Tytöt toivottivat meidät tervetulleiksi: ”Hiippakunta tervetuloa!” He lauloivat myös meille, kun pidimme evästaukoa ja saimme savisepältä tietoa nykyisestä Putikosta. Putikko valittiin valtakunnalliseksi vuoden kyläksi vuonna 1992. Putikon kylämaisema ja asemanseutu tarjoaa komean katsauksen suomalaiseen puuarkkitehtuuriin. Putikon sahan ympärille pääasiassa vuosina 1900 - 1950 rakennetut puutalot ovat todella kauniita ja hyvin hoidettuja.
Aina välillä laulettiinkin. Matkalla harjoittelimme myös pyhiinvaeltajan laulua, jonka sanat ja sävel ovat Pekka Simojoen. Putikosta jatkoimme matkaa vanhaa maantietä pitkin Punkasalmelle, jossa joku kävi kaupassa ostamassa hanskat ja joku jätskit odotellessa. Tulimme Punkaharjun kunnantalolle, jonka ovet olivat jo lukossa, virka-aika oli loppunut! Pääsimme matkailuneuvonnan kautta kuitenkin aulaan, jossa levähdimme kukin omalla tavallamme ja söimme eväitämmekin.
 
Jaksavatkohan vaeltajat  kulkea vielä eteenpäin, vai viedäänkö kärryillä?
Kävelimme kohti maisematietä ja sitä pitkin eteenpäin. Punkaharjun maisemat lumosivat 1800-luvun runoilijoita ja kirjailijoita. Harju teki vaikutuksen myös keisari Aleksanteri Ensimmäiseen, joka vuonna 1803 kehotti säästämään harjuluontoa, sillä harju oli kärsinyt kaskenpoltosta ja sotavarusteluista. Osa harjusta julistettiin jo vuonna 1843 kruununpuistoksi. Punkaharjun luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1991.
 
Matkalla näimme tien vierillä kasvavan harvinaisen kasvin, idänkeulankärki, joka esiintyy näillä tienoilla. Se on monivuotinen ruohovartinen hernekasvi.
 
Pysähdyimme muun muassa Runebergin patsaalle – ei patsaassa ollut Runebergin kuvaa, vaan runon säkeet: ”Rannalta tältä palasen maat ihanaista isien sä näet nuorukainen”. Matkaa oli ja väsymys alkoi painaa jalkoja, mutta kävelimme yhä tasatahtia peräkanaa eteenpäin. Punkaharjun valtionhotelllin alue alkoi häämöttää ja siitä oli enää pieni matka
Harjun Portille, jossa meillä oli majapaikka seuraavaksi yöksi.

Harjun Portilla oli opaste lähistön majapaikoihin ja tapahtumiin.

Pääsimme majoittumaan tällaisiin Harjun Portin mökkeihin. Niissä oli oma saunakin ja hyvät sängyt nukkumiseen. Harjun Portin hyvän aterian jälkeen oli kodassa paikallisen kirkkoherran pitämä selostus Punkaharjusta ja seurakunnasta ja iltahartaus:

Iltahartauden jälkeen vielä kävimme läpi seuraavan päivän kirkkovenesoutuun liittyviä asioita. Valitsimme perämiehet ja tahtisoutajat aikaisemmin kirkkoveneillä soutaneista. Päivän vaellusmatkaksi gps ehdotti 39 kilometriä. Ehkä se oli hieman vähemmän?

Olin jo menossa nukkumaan, kun huomasin kännykkäni puuttuvan. Kämppäkaveri soitti puhelimeeni, mutta ei kuulunut hälytysääntä. Lähdin etsimään majoitusalueelta sitä, koska olin käynyt rannalla kävelemässä ja katsomassa kirkkoveneiden paikkaa iltahartauden jälkeen. Astelin kuitenkin ensin respaan, josta sain avaimen kodalle ja eikös vain kännykkä löytynytkin kodasta! Kiitos Jumalalle! Kiitos tästä päivästä, jaksamisesta ja kännykänkin löytymisestä ja miehen siirtämästä autosta Kerimäen hotelli Herttuaan!