Talven alta on kerätty monenlaista.  Lumivaaran alta on tuotu viimeiset kesäkukat sisälle: Pelargoniat ja verenpisarat pihalta talvisäilöön. Maasta on kaivettu hieman maa-artisokan mukuloita ja palsternakkaa. Tein niistä keittoakin: yksi osa palsternakkaa ja kaksi osaa maa-artisokkaa, vettä, sulatejuustoa ja mausteita. Keitin painekattilassa juurekset, soseutin ja lisäsin vettä, sulatejuustoa ja valkopippuria sekä hieman suolaa. Laitoimme lisäksi salviaa. Varmuuden vuoksi otin myös laktoositabletteja, jotta ei tulisi ilmavaivoja, kuten usein maa-artisokasta tulee. Keitimme jämäporkkanoitakin painekattilallisen, kuorimme ja soseutimme pakastimeen.

Vein myös pienen hienon miehen kotiin noita juureksia samalla, kun kävin leikkimässä pienten kanssa postinvientireissulla.
 
Loput maissitkin korjattiin talteen, niin tavallinen maissi kuin koristemaissikin.
Mies järjesteli kaikki tämän kesän hillot säilöön saman tien. Talvi saa tulla näiden puolesta.

"Nyt hehkuu kauneutta
myös lakastuva maa.
Puut ruskan kirkkautta
kantavat loistavaa.
Maa täyteydessänsä
tuo sadon ajallaan,
se antaa hedelmänsä
ja kutsuu korjaamaan.

On täynnä lahjojasi
kätesi, Jumala.
Soi syksy kiitostasi
maan kaiken kasvusta.
Nyt kiittää sydämemme,
kun meitä rakastat,
suot toivon elääksemme
ja hoivaat, johdatat." (Virsi 575:3,4)