Ilta tietysti perinteisesti on kulunut television ääressä linnanjuhlia seuraten. Presidentti Tarja Halosella on enää vuosi jäljellä linnaa, koska on jo yksitoista vuotta takana. Moni haluaa linnan juhliin, mutta eipä meillä sinne suurta poltetta ole, koska televisiosta on paljon helpompi seurata juhlaa paljon vähemmällä vaivannäöllä ja huolilta vapaana. Syynä varmaan on ikä ja kun meillä ei muutenkaan ole tuota julkisuuden tavoittelua. Toisaalta eipä ole mitään huolta siitä, että tällaisia tavallisia pulliaisia sinne kutsuttaisikaan. Hyvä näin…

 

Kotipihalla liehui tietysti Suomen lippu. Lippu nostettiin ja laskettiin niin kuin kuului, mutta presidentin linnan katolla Suomen liput liehuivat suorassa TV-lähetyksessä vielä kello 22:n jälkeen.

Olipa keli! Lähdin aamupäivällä töihin ajelemaan ja kyllä oli lunta tuiskunnut kotitiellekin niin paljon, että mietin jo, mahtuuko auto nietoksien välistä ajamaan. Onneksi pihasta on tietä mäki alas, joten pääsin isommalle tielle jotenkin tuossa puurossa ajamaan. Kyllä nuo isommatkin tiet olivat raiteissa ja liukkailla ajamista, kun niitä ei oltu vielä aurattu menomatkalla.

Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen jälkeen veimme muodostelmassa seppeleet sankarihaudoille. Puolustusvoimien edustaja piti siellä puheen, jonka jälkeen niin puolustusvoimien kuin kaupungin, seurakunnan ja järjestöjen seppeleet laskettiin sekä veisattiin virsi.

Sitten koko joukko pääsi lämpimään maatalousnaisten laittamille kirkkokahveille. Oli mukava jutella myös entisten luokkatovereiden kanssa, joita harvoin pääsee kohtaamaan.

Pienen hienon miehen perhe tuli itsenäisyyspäivävierailulle. Lähes kaikki leikkikalut kävimme yhdessä läpi. Pikkusisko oli nukkunut pitkät päiväunet ja jaksoi olla paikallaankin pitkään.

 

Hänelle kelpasi pappilan mummon leipäkoneleipä hyvin – eipä kyllä taidettu muuta pienelle tarjotakaan…