Luin eilen Eeva-Liisa Syrjän muistelmia lähinnä lapsuudestaan Laajoille hiekoille Hän vie minut lepäämään. Hän kertoi kokemuksistaan lähetyslapsena Ambomaalla ja sitten siitä, miltä tuntui jäädä kotimaahan, kun isä ja äiti lähtivät uudelleen lähetystyöhön ja kaksi vanhempaa lasta jätettiin kotimaahan tädin ja mummon hoiviin. Hän kertoi myös, mitä se on vaikuttanut hänen koko elämäänsä. Hän vertasi kokemuksiaan Hilja Haahden kirjoittamaan romaaniin (Maksoi mitä maksoi  vuonna 1944), joka oli kai saanut vaikutteita juuri heistä ja muista kotimaahan jätetyistä lähetyslapsista.

Mökillä sitä vasta lunta olikin! Ja uutta tiputteli. Autolta kuljimme lumessa polkua siihen tallaten mökille. Mies lähti tallomaan heti alas rantaan ja kolasi saunan  katolta lumet. Lämmitin mökkiä ja laitoin hieman ruokaa. Käväisin kaivamassa polun mökiltä vajalle ja mies kolasi mökinkin katon lumet pois.

Kylläpä sieltä tulikin korkeat kinokset mökin ikkunoiden tasalle asti.
Toisella puolella vielä korkeampia.
Järvellä ei kukaan ollut käynyt – eipä tuolla lumessa pilkkiminen oikein luonnistu. Muutama pupunen vain oli kulkenut rannan tienoilla. Lähdimme jo päivällä takaisin kotiin.
Hiihtämässäkin tänään kävimme vielä illalla. Minä hiihdin taas kotiladuilla, joita ei ole latukoneella ajettu moneen päivään ja lunta on sadellut - eipä moni ollut edellä hiihtänyt. Luisto oli kuitenkin hyvä ja niin kiersin vitosen kahdesti.
”Jumalan haltuun anna
nyt tiesi, tarpeesi
ja Herran huomaan kanna
surusi, murheesi.
Hän, joka sinut loi,
sinulle hengen soi,
tarpeesi kaikki tietää.
Hän auttaa tahtoo, voi.”
(Virsi 389:1)