Jos joku ei ole neulonut sukkaa moneen kymmeneen vuoteen ja nyt aloittaa, niin kai vähitellen tulee ongelmia. Se kuuluisa kantapää! Osaanko ohjeen mukaan neuloa, vaikka ohje olisi kuinka hieno ja Marttojen neuvoma?

Nyt olen kokeilemassa neulomista Novitan ohjeiden kanssa. Tein mallineuleen ja (laina) puikot ovat nyt nro 4 Seitsemän veljeksen langalla. Ostin 3,5 numeron puikot, koska ohjeessa niin neuvottiin, mutta käsialani näyttää olevan liian tiukkaa niille puikoille.
Ensimmäinen ongelma: Luo silmukat. Siitä ei ollut tarkempaa kuvaa tai ohjetta. Silmukoiden luonti voi sujua tietääkseni useammalla tavalla: ottamalla yhdellä puikolla aina uuden toiselle edellisen silmukan läpi tai luoda silmuillen, jossa langasta muodostetaan silmu ja puikko viedään silmuun sitten tai kolmas vaihtoehto laittamalla kaksi puikkoa rinnakkain ja sormilla tehden silmukat. Ristikkäin luomisessa kannattaa mielestäni käyttää kahta puikkoa, jotta silmukoista tulee riittävän suuria, niin ettei aloitusreuna kiristä. No, loin silmukat jälkimmäisellä tavalla, koska sen muistin -  jostakin kumman lokerosta tuo tuli vain.
 
Neulominen on lähtenyt käyntiin, kaksi oikein kaksi nurin joustinneuletta.
Ja hiihtäminenkin. Kävimme taas tänään hiihtämässä. Mies aloitti vitosen lenkillä ja minä lopetin siihen käytyäni ensin normaalilla kymmenen kilometrin taipaleellani. Kumpi sitten parempi? Perustelin sitä omaa matkaani  sillä, että jaksan ainakin tuon 10 kilometriä ja jos en jaksakaan enempää, olen jo kotona. Jos teen toisinpäin, niin miten pääsen kotiin…