Tänään on kynttilänpäivä. Taivaallinen valo loistaa kynttilänpäivänä.  Kun Jeesus-lapsi oli 40 päivän ikäinen, hänen vanhempansa toivat hänet ajan tavan mukaan Jerusalemin temppeliin. Siellä vanha hurskas mies Simeon tunnisti lapsen luvatuksi pelastajaksi ja kutsui häntä pakanakansoille loistavaksi valoksi.

 
Simeon siunasi Jeesuksen ja hänen muun perheensä.
Jumalanpalvelus oli tänään seurakunnassamme perhejumalanpalveluksen kaavan mukainen, koska kirkkoon oli kutsuttu myös kummit kummilapsineen. Ja pientä väkeä riitti!
Tänään avattiin myös yhteisvastuukeräys. Meidän seurakunnasamme yhteisvastuukerääjät siunattiin tehtäväänsä jumalanpalveluksessa. Yhteisvastuu 2011 torjuu nuorten yksinäisyyttä. Lahjoituksilla autetaan yksinäisiä nuoria Suomessa ja Mosambikissa. Yhteisvastuuvaroin tuodaan yksinäisyydestä kärsivät nuoret entistä varhemmin avun piiriin uudenlaisen tukioppilastoiminnan, ystävävälityksen ja vertaistukiryhmien avulla.Mosambikissa nuorille koulutetaan tukihenkilöitä, jotka auttavat heitä selviytymään arjesta. Avun toimittaa perille Kirkon Ulkomaanapu.
 40 000 vapaaehtoista kautta maan lähtee liikkeelle Yhteisvastuu-tunnuksilla varustettujen lippaiden ja keräyslistojen kanssa. Yhteisvastuukeräys on Suomen suurin vuosittain järjestettävä kansalaiskeräys.

”Kristus, valo maailman,
hän, ei kukaan toinen.
Pimeyteen syntyi hän,
syntyi veljeksemme.
Jos me hänet tunnemme,
tunnemme myös Isämme.
Kiitos Jumalalle!”(Virsi 447:1)

Ja vaihteeksi kävin hiihtämässäkin tuon parikymppisen. Ilma oli hyvä, aste pari pakkasta ja puolenpäivän maissa oli latukonekin kulkenut, joten latu oli suhteellisen luistava. Perheitä näkyi laduillakin - pieniä lapsia, pari-kolme-vuotiaita, opetettiin hiihtämään. Mukavaa.

Paikkakunnan museo on näköjään talven ajan suljettuna. Eipä sitä päässyt katsomaan. Lunta on portailla ja katolla, ikkunaluukut suljetut ja  jälkiä liikkumisesta ei näy lainkaan, paitsi jäniksenjälkiä siellä täällä museon pihalla.