Uusi sukkapari on taas valmistunut. Aloitin sen yhtenä yönä ja päätin samassa paikassa päivällä.

Olimme mökillä. Katiskasta tuli 54 ahventa ja hauki. Mies perkasi ne. On ruokaa moneksi päiväksi taas.

Istuin veneessä ja annoin tuulen viedä. Oli mukava katsella mökkiä ja saunaa järveltäpäin. Oli rutikuivaa. Kannoin vettä kasveille kasvimaalle. Hyvin olivat salaatit taimella ja kehäkukatkin. Monivuotiset maustevihannekset olivat hyvässä kasvussa. Ruohosipulin olisi voinut jo pilhata pakastimeenkin. Myös pillisipulin varret olivat jo pitkiä. Vein tällä kertaa kotipihalta mintun juuria mökinkin maustepenkkiiin. Korianteri oli kasvussa.

Sitruunamelissa oli säilynyt hyvin talven yli.

Mäkimeiramikin jo rehottaa.

Lipstikkaa on monta puskaa kasvamassa. Se on hyvä soppamauste.

Ketunleipäkin kukkii mökin pihalla.

Isot kerratut narsissitkin olivat aukaisseet kukkapenkissä nuppunsa.

Sana tälle päivälle: "Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa
kirkkaus." (Jesaja 9:1)