Tässä seurattava kohta puutarhaa. Naapuri on kylvänyt  taustalla näkyvän peltonsa. Viimevuotiselle perunamaallemme ei ole vielä tehty mitään. Meillä nurmikko vihertää ja puissa ja pensaissa alkaa olla silmuja ja kukat kukkivat.

Pengerrys on reunustettu vuorenkilvin, jotka ovat levinneet runsaasti. Tänä keväänä on lastenlasten perheeseenkin kaivettu niistä osa.

Ison omenapuun alla kukkivat käenrieskat.

Maa-artisokkamaassa olivat lehtokotilotkin talvehtineet.

Myös maa-artisokat olivat talvehtineet hyvin ja aloittaneet kasvunsa - kurkistin...

Kaikki ei ollut mennyt kuitenkaan kovin hyvin. Päärynäpuun olivat pupuset syöneet aika voimakkaasti suojauksista huolimatta. Silmuja sentään on hieman. Persikkapuun kohtaloa en vielä tiedä. Epäilen sen kuolleen huopasuojauksista huolimatta.

Iso vanha  päärynäpuu on selvinnyt hyvin talvesta, mistä kertovat nämä silmut.

Samoin vanhat omenapuut.

 

Zilka - viiniköynnöskin elää.

Hevoskastanjan silmu.