On mehustettu kolme maijallista: kaksi mustaa viinimarjaa ja yksi mustaherukkakarviaista: tänään 26 täyttä pullollista mehua talveksi.

Kävin työreissulla myös kurkistamassa mökin puutarhaa ja tietysti uimassa. Veden lämpötila oli jo hieman laskenut: 20,5 astetta nyt. Katiskassa oli neljä ja puoli ahventa. Vettäkin oli satanut reilusti tänään eli yli 20 mm.

Kurpitsoita tulee mökillä runsaasti, samoin kurkkuja.

Molemmat ovat kasvamassa omissa kaivonrenkaissaan.

Se ainoa omenakin mökin perheomenapuussa oli vielä jäljellä ja kasvanut reippaasti.

Keväällä/alkukesästä odottelin kauan raparperin lähtemistä kasvuun. Nyt tuo puska rehottaa komeasti. Kai pitäisi käyttääkin...

Mökillä on muun muassa tämänvärisiä zinnioita.

Daaliatkin ovat alkaneet jo kertoa kukkiensa värejä.

Samettikukat kukkivat runsaaasti. Niistä kokoamme syksyisin siemenet ja kylvämme sitten taas keväisin...samoin kääpiösamettikukistakin.

Kääpiösamettikukkien runsaus on taas yllättänyt. Seassa on hieman reunuspäivänkakkaraakin näkyvissä.

Mökin pihasta innostuin poimimaan vielä hieman mustikoita, tosin vain syödäkseni niitä samantien. Myös puolukat punoittivat jo siellä pihassa.

Mies on ollut edelleen hunajahommissa, tällä kertaa linkoamassa ja kai purkittamassakin. Kesän hunajasato alkaa olla pitkälle korjattuna ja pian aloitetaan mehiläisten ruokinta sokerivedellä. Kun kaupasta ostaa puolen kilon hunajapurkin, niin moniko ajattelee, että sitä varten on tarvittu noin 75000 mesikuormaa, jotka on kerätty 3-4 miljoonasta kukasta, joka vaatii 80 000 kilometrin lentomatkan eli kaksi kertaa maapallon ympäri.