Tänään mies vei peräkärryllisen jätettä jätelaitokseen. Samalla lähtivät pois myös vanhat koneet: TV, vesipannu, kirjoittimia, tietokoneen näppäimistö, pölynimuri ym. Oli styroksia, oli metallia, oli kaikenlaista romua, mitä oli kertynyt vuosien mittaan "jos vielä tarvitaan".

Eilisiltana tein kesäkurpitsasta ja omenanrupuskoista hilloa. Pilkoin kaikki löytämäni omenat, kaivoin madonsyömät  ja madot pois ja laitoin mehumaijaan ja lisäsin noin puolet annoksesta kesäkurpitsaa kuorittuna ja palasiksi pilkottuina mukaan. Keitin annoksen ja sitten sosemyllyllä mies veivasi ne ja kaadoin kaiken, mehun ja soseen kattilaan, kuumensin, laitoin kilon sokeria, sekoittelin ja lisäsin desiin sokeria sekoitetun puolikkaan pussillisen punaista Melatinia. Kiehautin pari minuuttia ja purkitin keitettyihin taas Atamonilla huuhdeltuihin purkkeihin. Ihan mukavan makuista hilloa siitä tuli monta purkillista.

Tein tänään kurkkusäilykettä: Valmis pussi säilöntäainetta, kurkkuja, mustaviinimarjanlehtiä, piparjuurta ja tillinkukintoja ja hieman lehtiäkin ja varsia. Olipa vaikea löytää enää hyviä viinimarjanlehtiä, kun tämän kesän kuivuus on lehdistäkin jo viherhiukkasia vähentänyt.

Mies on tutkimassa tattaripellon mehiläispesiä. Meillä on siellä ollut nuo pesät ensimmäsitä kesää ja jännityksellä odotamme, mitä ne tuottavat ja miten mehiläiset ovat siellä selvinneet.