Poimin ison ämpärillisen rupuskaomenia ja leikkelin niistä hyvät osat ja höyrytin ne mehumaijassa pehmeiksi.

Kiersin sitten soseeksi sosemyllyllä kattilaan, jonne lisäsin sekaan valuneen mehun, hieman vaille kilon sokeria ja sekoittelin kuumaksi. Sitten lisäsin loput sokerin eli puoli desiä, johon olin sekoittanut neljä teelusikallista Melatinia.  Kiehautin pari minuuttia ja purkitin keitettyihin Atamonilla huuhdeltuihin purkkeihin:

Kahdeksan purkillista tymäkkää omenahilloa tuli – juuri sopivaa, valumatonta vaikka paistettaviin pullapiirakoihin.

Mustista viinimarjoista olen tehnyt mehua viimeisen annoksen tänä vuonna: Nyt on ne kaikki jo poimittu meidän puutarhasta ja mökiltä. Pullojen pesuunkin piti jo ryhtyä: eivät enää riittäneet korkilliset aikaisemmin puhdistetut kannellisessa muovilaatikossa olleet pullot.