Kivaa. Aurinko paistoi puolen päivän maissa. Kävimme taas hiihtämässä kymmenisen kilometriä (mies taas luistellen toki enemmän). Pakkasta kymmenisen astetta, puuterilunta ladulla, jota ei ollut vielä ajettu, kun latukone oli huollossa tänään ja niin moottorikelkalla oli tehty latua parin päivän ajamattomaan latu-uraan.

 Lumista on metsässä ladun varrella.

Lumista on pihallakin. Marjaomenakin alkaa peittyä lumeen.

Matti Peiponen kertoo kirkon sivuilla, että "Rippikoulun opettajaa harmitti nuorien kiroilu. Sielunvihollisen monet eri nimet kaikuivat leirikeskuksen käytävillä tiheään. Kuunneltuaan sanailua muutaman päivän, opettaja kimpaantui. ”Mitä ihminen avukseen huutaa, sen hän avukseen saa!” Tuo panee todella mietityttämään, ketä huutaa avuksi. Kun kulkee vaikkapa kaupassa ja kuulee ihmisen puhelevan, vaikuttaa, että joka toinen tai kolmas sana on kirosana.