Olipa keli. Ajelin jumalanpalvelusta pitämään. Jo lähtö kotipihalta oli kinoksikasta. Ja isommilla teilläkin aukeilla kinokset tuppasivat hidastamaan matkantekoa aika tavalla. Piti kierrellä tiellä kinoksia väistäen myös vastaantulijoiden kaistalla ja ottaa tarvittaessa vauhtia, että pääsee yli - hyvä kun pysyin tiellä, jonka pohjakin oli jäinen.

Messuun oli sentään uskautunut tuiskussa tulemaan muutama ihminen kanttorin ja suntion ja papin lisäksi.

Messun jälkeen sakastissa nautimme suntio, kanttori ja minä vielä laskiaispullat ennen lähtöä ajelemaan tuonne tuiskuun. laskiaispullien täytteenä oli mantelimassaa, saskatoonihilloa (kun ei ollut vadelmahilloa, enkä eilen sitä jaksanut käydä pakastevatuista keittelemään) ja kermavaahtoa. Laktoositonta ja kananmunatonta herkkua, pullakin voideltu vain vedellä.

Loistolaavu on lähetystyön laavu ja lähetystyön hyväksi siellä tänäänkin myydään noita herkkuja. Tänään on tässä tuiskussa laturetkipäiväkin meidän seudulla. Tuonne taidan lähteä hiihtelemään edes lähilaavulle asti.

Raamatun sana tänään:"Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja." (Markus10:43-44)