Roskaa on tullut blogin kommentteihin todella paljon viime aikoina. Laitoin asetuksiin sanavarmennuksen, jos se edes auttaisi hieman niitä vähentämään tai poistamaan kokonaan. Olen ottanut yhteyttä webmasteriinkin, joka vain tuntui levittelevän käsiään, koska vain mainitsi roskapommittajien olevan ylen ovelia. Aikaisemmin tarjottiin usein viagraa, nyt mainoskohteina on outlet-tuotteita. Tuntuu, että turhaa on pommitusta tehdä ainakin minulle, koska tarjotut tuotteet eivät meikäläistä koske, enkä avaa noita viestejä. Onko teillä muillakin ollut samantapaisia ongelmia?

Hiihtopäivä oli tänäänkin. Hiihdin taas sen tavallisen eli parikymmentä kilometriä, mutta mies kokeili hiihtää jo Finlandian verran.

Suksi luisti hyvin, vaikka latu oli ajamatta puoleen matkaan asti. Eilen illalla sateli kevyttä puuterilunta, jota oli kinostunut laduillekin. Kaunista ja mukavaa oli hiihtää alle viiden asteen pakkasessa.

Leipomispäivä. Laskiaispullat ovat tulossa. Samalla teen myös sämpylöitä, joiden taikinassa on reilusti porkkanasosetta veden, kuivahiivan, hunajan, suolan, öljyn, vehnäjauhojen, kaurahiutaleiden ja auringonkukansiementen kera. Niin pullataikinan kuin sämpylätaikinankin vaivasin monitoimikoneella. Taikinoiden nousua odotellessa olen tulostellut huomisen laskiaisen messun aineksia. Valmisteluja on tietysti pitänyt tehdä niin tänään kuin aikaisemminkin.

Raamatun sana tänään:”Kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.” (1 Korinttilaiskirje 1:24-25)