Aamulla kuuden kieppeillä lähdimme ajelemaan Ihamaniemeen Enonkoskelle.

Enonkosken luterilainen luostari on ollut ennen kouluasuntola ja kansakoulu, jota mies sisaruksineen aikoinaan kävi.

 Luostarin kappeli.

Olimme tänään Pyhillä Poluilla eli Pyhien Polkujen kehittämisseminaarissa ja vaeltajien kokoontumisessa Enonkosken luterilaisessa luostariyhteisössä. Piispa Seppo Häkkinen valotti pyhiinvaellusta luterilaisen kirkon näkökulmasta. Hän aluksi toi esille Tunnustuskirjojen sanomaa, jossa Luther ym. teilasivat kokonaan pyhiinvaellukset, jos niillä halutaan hankkia ansioita pelastukseen omin voimin. Siihen aikaanhan jotkut jopa tekivät vaelluksia toistenkin puolesta. Schmalkaldenin opinkappaleissa/kohdissa pyhiinvaelluksia nimitettiin jopa perkeleen virvatuliksi.  
Pyhyyden kaipaus ja sen etsintä, kristittyjen yhteys ja hengellisen elämän kokonaisvaltaisuus liittyvät pyhiinvaelluksiin. Pyhiinvaellukselle lähdetään, jotta löydettäisiin kosketus Pyhään. Pyhiinvaellukseen liittyy aina hengellinen osuus – ilman sitä se olisi vain mikä tahansa vaellus. Ihminen kaipaa yhteyttä silloinkin, kun on yksin. Ei riitä pelkkä tieto tai yhteys luontoon – pyhiinvaellus on jaloilla rukoilemista.
 
Filosofian tohtori Liisa Väisänen puolestaan kertoi pyhiinvaelluksesta ennen ja nyt. Vanhaan aikaan pyhiinvaeltaja teki testamentin ennen lähtöään, koska ei ollut koskaan varmaa, palaako takaisin. Piispat tms. siunasivat matkaan ja kyläläiset saattoivat ensimmäiset kilometrit. Pyhiinvaeltajalla oli tietynlainen asu, joka kertoi vaeltajan olevan pyhiinvaeltaja. Pitkä sauva oli villieläinten ja vihollisten karkottamiseen, mantteli / viitta suojasi säitä vastaan ja oli myös peittona, leirihattu aurinkosuojana ja kukkaro ei saanut olla liian suuri; siihen sai mahtua vain yhden päivän eväät. Sitä ei myöskään saanut pitää kiinni, vaan piti olla valmis antamaan ja samoin ottamaan vastaan. Matka täältä Pohjolasta Roomaan tai Espanjaan jalkaisin kulkiessa kesti kauan ja monet vaarat uhkasivat matkalla. Uhrattiin omaa hyvinvointia. Pyhät paikat olivat vaikeiden reittien päässä. Lukemattomat kylät ja kaupungit ovat syntyneet pyhiinvaellusreittien varrelle palvelemaan vaeltajia: hostel / hotel – Jumalan talo. Niitä rakennettiin reitin varrelle:  ensimmäinen oli caminolla O´cebreirossa. Pyhiinvaellus on kulkenut kirkolta kirkolle – ei ollut karttoja eikä navigaattoreita.
 
Nyt on luksusta hidas käveleminen – meiltä puuttuu usein aikaa.
 
 
Paneeli pohti, miten kehitämme Pyhiä Polkuja.
 
.
Ruokatauolla tavattiin oman ryhmän jäseniä ja juteltiin kuulumisia - terveiset teille, jotka ette päässeet mukaan.
 
Pyhien polkujen kesän 2010 vaelluksien palautteista oli Tuomo Jantunen koonnut mukavan paketin, jota hän esitteli.
Tuomo Jantusen esityksen taustalla näkyi otteita Ismon kokoamasta kuvakoosteesta kakkosryhmän vaelluksesta. Kahden muun ryhmän vaelluksista on tehty peräti omakustanteinen kirja. Sunnuntaina on Enonkosken luostarilla vielä Enonkosken seurakunnan sunnuntaimessu sekä kirkkoveneellä soutu Koloveden keskeisimmälle paikalle, Ukonvuorelle. Siellä on mukana kolmisenkymmentä henkeä eli kaksi kirkkoveneellistä.
 
Pyhät Polut toimintaa kehitetään nyt projektin avulla, jonka projektipäällikkö on Mari Parkkinen, joka siirtyy väliaikaisesti Imatrankosken seurakunnan seurakuntapastoriksi, jotta hänet voidaan vihkiä papiksi. Hän hoitaa kuitenkin, kuten projektipäälliköt muutoinkin (!), projektia illoin ja viikonloppuisin. Hänelle ilmoittaudutaan ensi vuoden retkille ja hän antaa muutakin informaatiota, kertoi Matti Sippola. 
 
Samoin puhuttiin hieman vuoden 2011 vaelluksista, joihin voi jo ilmoittautua. Ensi vuonna onkin monenlaista suunnitteilla: hiihtovaelluksia Joensuusta Enonkoskelle helmikuussa, lyhyitä ja pitkiä vaelluksia kesäkuussa ja elokuussa kaikkein pisimpiä vaelluksia Imatralta Enonkoskelle.
 
 
Samalla Enonkosken matkalla vierailimme Kyynelniemen hautausmaalla, jossa on läheisten hautoja.
 
Päivän sana: " Herra, neuvo minulle tiesi,
että noudattaisin sinun totuuttasi.
Paina sydämeeni syvälle
pyhä pelko nimeäsi kohtaan." (Psalmi 86:11)