Hautaamiseen liittyviä asioista olen tänään selostanut eläkeläisten palvelupäivässä. Varsinaisena aiheena oli lähiomaisen kuolemaan liittyvät käytännön järjestelyt. Monella on vaikeaa puhua kuolemasta. Se pelottaa. Mielestäni kuolemasta pitäisi puhua enemmän. Surun keskellä onkin yhtäkkiä ryhdyttävä käytännön toimiin vainajan hautaamiseksi. Olisi tärkeää lähiomaisten etukäteen tietää, mitä vainaja on toivonut: arkkuhautaus vai tuhkaus, mitä virsiä hän oli toivonut siunaustilaisuuteen, mitä muistotilaisuuteen.  Myös läheisten on tärkeää tietää, keitä tämä olisi halunnut kutsua hautajaisiin, ovatko ne ns. hiljaiset hautajaiset eli lähiomaisille vai kutsutaanko vainajan sukulaiset ja ystävät siunaus- ja muistotilaisuuteen lehdessä julkaistavalla kuolinilmoituksella. Jos muistotilaisuus halutaan pitää lähimpien omaisten kesken, kuolinilmoituksessa voidaan kutsua vainajan tunteneita vain siunaustilaisuuteen.

Hautaamiseen liittyvien asioiden valmisteleminen aloitetaan mahdollisimman pian kuoleman jälkeen ottamalla yhteyttä kirkkoherranvirastoon. Kaikista hautaukseen liittyvistä yksityiskohdista voidaan neuvotella, vaikka lääkärin antamaa lupaa hautaamiseen (kuolintodistus) ei vielä olisikaan saatu. Kirkkoherranvirastossa sovitaan sanomakellojen soittamisesta, siunauksen päivä, paikka, toimittaja sekä varataan seurakuntakeskus tms. mahdollista muistotilaisuutta varten. Siunaamisen toimittava pappi ottaa yhteyttä omaisiin ennen siunauspäivää. Toimituskeskustelussa käydään läpi siunaustilaisuuden kulku. Omaiset voivat ehdottaa veisattavat virret, muun musiikin ja muita yksityiskohtia. He voivat kertoa vainajasta, jakaa surua ja rukoillakin yhdessä papin kanssa. Toimituskeskustelu voidaan käydä kirkkoherranvirastossa tai vainajan kotona. Kirkkoon kuuluvat vainajat siunataan kristillisen tavan mukaan.

Hautaustoimistot tarjoavat maksullisia palveluita. Ne huolehtivat hautajaisjärjestelyistä, kuten vainajan kuljetuksesta, myyvät arkkuja ja uurnia sekä hoitavat sopimuksen mukaan kaikki muutkin asiat, jotka liittyvät hautaukseen ja joita omaiset pyytävät.

Kun läheinen ihminen kuolee, omaiset voivat tarvita monenlaista apua ja tukea. Surun ja ahdistuksen kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Kriisiapua voi hakea esimerkiksi seurakunnasta, perheneuvolasta, psykiatrian poliklinikalta tai terveysasemalta.

Mielestäni erittäin tärkeää on ennen kuolemaa uskaltaa pohtia suhdetta yläkertaan eli Jumala-suhdetta. Kuoleman jälkeen se on liian myöhäistä. Jotkut väittävät, että kyllä sitten vanhana on aikaa ajatella toispuoleisia. Ehkä aikaa on, mutta onko halua, jos ei ole aikaisemminkaan ajatellut? Ajastakaan en olisi niin varma. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen kiireempi minulla tuntuu olevan. Vai olisiko se niin, että olen vain tullut hitaammaksi!