Viisi vuotta, viisi kuukautta ja viisi päivää ja viisi ruusua!

On tuulinen päivä ja aurinko paistaa, mutta alkaa olla jo todella syksyinen sää: Viileän tuntuista. Tuuli on riepottanut puiden lehtiä sinne tänne. Juuri kun oli haravoitu tietty alue, se onkin taas lehtien peitossa. Lehtiä tulee pihalle myös läheisen metsikön puista.
 
Työpäiväkin, vaihteeksi siunauskeskustelu kun pari päivää sitten olin kasteasioissa liikkeellä. Miten erilaisia voivatkin päivät olla! Kuolema aina koskettaa syvältä oli se läheisen tai vieraan.

”Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja,
ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin.
Jos luoksesi en pääse voittajana,
saan tappioni tuoda kuitenkin.

Jos en voi suoraan Isän syliin juosta
ja uskon varmuudesta riemuita,
saan ahdistuksen yössä sinuun luottaa
ja ääneen huutaa: Herra, armahda!

Jos en voi katsettani sinuun nostaa
ja lapsen lailla jäädä turviisi,
saan katumuksen, tuskan alta pyytää:
Nyt minuun tartu, Vapahtajani!”
(Virsi 289)