Lounaaksi valmistin maa-artisokka-peruna-palsternakkasosetta ja mies paistoi sitten ahvenet. Kaikki oli itsekasvatettua tai kalastettua! Muusi oli mukavan makuista, vaikka rakenne oli hieman karkeampaa kuin normaalissa perunamuusissa, koska soseutin vain perunasurvimella enkä sauvasekoittimella.

Karpalohillosta ja vedestä ja mannaryyneistä keitin vispipuuron, jonka vatkasin hötöksi. Kylläpä sitä tulikin paljon ja vaahto vain vaaleni koko vispaamisen ajan.

Hieno juttu, että latukone kävi tänään ajamassa ladut! Niinpä pääsimme hiihtämään perinteistä molemmat. Mies on tähän asti luistellut, mutta nyt hänellä lähti toisenlainen vauhti päälle. Minä hiihtelen hiljakseen, mutta tulihan noita kilometrejä nyt luistavalla kelillä, pyryssä tosin, viitisentoista sentään eilisen myrskyn jälkeen.

Myrskyroskaa, koivuista pudonneita oksia, oli ladun varrella puistossakin paljon.
Charles Spurgeonin, englantilaisen baptistin ja herätyssaarnaajan (kuoli 31.1.1892) sanavalmiudesta on säilynyt monia tarinoita. Kerran hänen luokseen tuli mies kysymään, mitä seurakuntatyötä hän voisi tehdä. Spurgeon tiedusteli tämän ammattia ja saatuaan tietää toisen olevan veturinkuljettaja, hän kysyi tältä: Onko lämmittäjä kristitty? Mies vastasi, ettei ole. Niin Spurgeon totesi sitten tälle, että siinä teille on seurakuntatyötä. ( Pentti Lempiäinen, Muistakaa menneitä päiviä, WSOY 2006, 46).

"Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän
puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus
voisi pysyä hänessä?" (1. Johanneksen kirje 3:17)