Aamulla lähdimme taas kohti vaelluspolkua. Ojassakin on mukava kulkea ja autot eivät tule sinne häiritsemään.

Vaelluspolun varrella oli monenlaista tutkittavaa: puolukanvarpuja, mustikanvarpuja, katajia, sammalta... Mustikanvarpuja keräsimmekin äidille vietäviksi kukkasiksi.

Koululaisten käyttämä oikopolkukin kiinnosti. Niinpä teimme pienen poikkeaman sitäkin pitkin.

Jokaiselle, lähes jokaiselle, vähänkin isommalle kivelle piti kiivetä tai ainakin yrittää päästä.

Pikkusiskokaan ei halunnut olla pelkästään rattaissa, vaan halusi myös työntää niitä.

Kun sitten pääsimme pihalle asti, niin jokapäiväinen palloilu alkoi - sitä ennen ei voi mennäkään sisälle. Isoveli tahtoi puun oksalle istumaan, mutta ei sitten uskaltanutkaan. Pikkusiskokin pääsi istumaan puun oksalle papan avustamana ja sinne hän halusi sitten ensi jännityksen jälkeen monen monta kertaa.

Isoveli pääsi vaihtamaan papan kanssa talvirenkaat.