Kaikki mitä meillä on, on lahjaa. Yksikään päivä ei ole itsestäänselvyys. Kuolema ei kysy aikaa eikä paikkaa.  Suru tulee yllätyksenä, silloinkin, kun sitä on jo osattu odottaa. Oikeastaan koko elämä on luopumista. Jatkuvasti on luovuttava jostakin: nuoruudesta, unelmista, terveydestä… emme voi määrätä päiviemme määrää. Vanhassa testamentissa puhutaan ihmisistä, jotka kuolivat elämästä kylliksi saaneina. On kuitenkin usein läheisillä sellainen tunne, että paljon jäi kesken, oli vainajan ikä mikä tahansa.

Kaukaa sinua hain. Nyt on pyyntöni vain: pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi näen.

Omin voimin nyt näin pääse en eteenpäin. Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi näen.

Kädet lävistetyt ovat lohtuni nyt. Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi näen.

Kipu sammumaton kerran päättyvä on. Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi näen.               (Anna-Mari Kaskinen)