Tuulee ja tuiskuaa. Kävin huoltoasemalla hakemassa autoon polttoainetta ja olipa kylmä reissu. Vieläkin sormet kohmeessa ja koko kroppa. Mies totesikin, ettei tuonne kukaan koiraansakaan ulos panisi, vaimon vain...

Mies oli aamulla lunta kolaamassa. Nuoskaa. Ilo oli, että lumiaurakin kävi ensimmäisen kerran tänä vuonna pihassa kääntymässä. Olimmekin laittaneeet onneksi aurauskepit pihaan, ettei ajeta sivuun tieltä ja ettei aurakaan riko penkereiden nurmikkoa. Yllätys sinänsä, että aura ajoi pihaan asti, kun virallinen tie loppuu tontin reunaan ja siihen on tehty kääntöpaikka. No, tämä meidän tie on tällainen lyhyt pistotie vain ja isolle vempeleelle on helpompaa kääntyä tasaisella pihalla kuin ylämäessä.

Valmistelen tässä huomista jumalanpalvelusta kuuman teekupin kera. On kolmas adventti ja pari viikkoa enää jouluun. Huomenna eri puolilla ehkä kaikissa seurakunnissa lauletaan kauneimpia joululauluja.

Olen lueskellut viime aikoina muutaman kirjan. Yksi niistä kertoo äidistä ja tyttärestä, oikeastaan kahdesta tyttärestä, Amerikasta ja Iranin pitkästä varjosta. Jasmin Darznikin Iranilainen tytär on tositarina karusta arkipäivästä julkisivun takana. Kirjoittaja sai äitinsä tarinan nauhoilla kuunneltavakseen. Ja mainitsee, että äiti oli odottanut, kunnes arveli tyttärensä olevan valmis niitä kuuntelemaan. Jotkut tarinat odottavat sitä, joka pystyy niitä kuuntelemaan ennen kuin ne suostuvat tulevan kerrotuiksi...  Kiehtova, koskettava teos, en olisi malttanut jättää kesken muilta hommilta.