Tänään on ollut taas ”ulkoilmapäivä”. Pihalla on tähän vuodenaikaan paljon tekemistä. Kädet ja niska ovatkin jäykkinä. Oli nimittäin vielä yksi risujenpolttopäivä. Risuja kokoilin ja kanniskelin nuotioon. Vatutkin on leikattu tänään. Miehellä alkoi eilen loma, joten aikaa on enemmän pihatöihin kuin aiemmin.

Punarinta hyppeli lähettyvillä pitkin päivää haravoidessani ja kootessani pihametsiköstä risuja. En huomannut sen pesäpaikkaa. Punarinnan pesä on tavallisesti maassa jossain kolossa tai kiven alla, kannon tai mättään kupeella, matalalla pensaassa tai risukasassa, mutta se voi olla myös rakennuksessa tai matalalla olevassa linnunpöntössä. 

1240333888_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Punarinta tepasteli aivan lähellä.

Mies kaatoi vaahteran ja kannosta valui mahlaa noronaan. Emme ottaneet sitä tänä vuonna talteen. Löysin näet vielä muutaman pullollisen koivunmahlaa sulattaessani pakastinta.

Hyttyset tanssivat häälentoaan. Koirashyttynen elää lyhyen elämän. Se juo vain kukkien mettä, parittelee ja kuolee sen jälkeen.

1240333960_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Löydätkö hyttyset?

Kun on ollut mukava päivä ulkona, niin mielessä soi lasten virtenäkin (138) tuttu laulu:

”Pikkulintu riemuissaan laulelee taas onneaan. Ei hän jouda kaipaamaan eikä suremaan. Ei hän, ei hän jouda suremaan.

Herättyään oksalla alkaa kohta laulella. Vaikkei tiedä ruuastaan, laulaa sentään vaan. Laulaa, laulaa, laulaa sentään vaan.

Kuule linnun laulua, katso kohti taivasta! Surut kulkee kulkuaan, laula sinä vaan. Laula, laula, laula sinä vaan.

Kiitä Herraa päivittäin hyvyyttänsä yhtenään! Vaikka täällä kärsitkin, kiitä sittenkin. Kiitä, kiitä, kiitä sittenkin.

Jos on synkkä polkusi, Herra kulkee kanssasi. Kohta kotiin saapunet, aina laulelet. Aina, aina, aina laulelet.”