Eilen jälleen pidimme kyläilypäivän. Kävimme lapsenlapsen 3-vuotis syntymäpäivillä. Hän osaa tehdä hienosti palapelejä ja pelata muistipeliä. Samalla matkalla pysähdyimme myös juttelemassa ystävien kanssa.

Enkelikello on kuulunut jo kauan jouluaikaan.

Etenkin palatessa kotiin tuuli pöllytti lunta sakeasti. Varsinkin ohittavat autot hankaloittivat liikennettä. Illalla vielä olimme tietysti pelaamassa lentopalloa. Silloinkin huomasimme teiden liukkauden irtonaisen lumen alla.

Mies valmisti kotikaljaa jouluksi. Kaljasta tuli aivan maukasta. Eilen illalla hän otti yhden vielä jäljellä olevan pullon ja avasi vanhanaikaista korkkia ja eikös mokomaa kaljaa suihkunnut yhtäkkiä lentoon – tulipa siivoamista ja ehkä katon joutuu maalaamaan uudelleen. No, remontoitavaa hieman lisää: eivät pääse työt loppumaan.
Tänään tein lenkin pienen hienon miehen luokse: legoja, kirjoja, muistipelikorttien tutkimista. Mies kävi puolestaan hiihtämässä.
Päivä on ollut tänään todella monimuotoinen. Odotus. Ajatukset ovat toisaalta tällä hetkellä elämän päättymisessä hiljaa hiipuen. Joskus tulee itse kunkin kohdalle se, että on orpo, vanhemmat ovat kuolleet ja itse on se vanhin sukupolvi.
 Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen. Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet. Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki. Seitsemänkymmentä on vuosiemme määrä, tai kahdeksankymmentä, jos voimamme kestää. Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen. (Psalmista 90)
Jumala, Isämme. Rohkaise suremaan, kun on aika surra ja itkeä.Opeta turvautumaan Poikaasi Jeesukseen Kristukseen, joka on voittanut kuoleman vallan. Lohduta ja auta kohtaamaan huomispäivä luottavaisesti ja turvallisin mielin.