Sunnuntai  ja suvi ja aurinkoinen päivä tuulisen eilisen jälkeen. Toki vieläkin tuulee, muttei niin lujalla vauhdilla kuin eilen, jolloin tuuli tuntui kylmältä.

 
Mies lähti aamulla pyhille poluille: reppuselkään ja kassi kainaloon. Osa tavaroista kuljetetaan edeltä seuraavaan majoituspaikkaan, joten kaikkea ei tarvitse päivittäin kantaa, vain päiväreppu selässä. Unohdimme punnita miehen repun, mutta minulla taitaa olla liian painava päiväreppu, koska se painaa (termarin ja vesipullon kanssa) noin 6,5 kiloa ja karttalaukku sen päälle vielä kaulassa. Jotain pitäisi vähentää…
”Älä kadehdi, kun joku rikastuu, kun hän kartuttaa talonsa omaisuutta.  Kuollessaan hän ei ota mukaansa mitään, hänen omaisuutensa ei seuraa häntä hautaan.” (Psalmista 49) Tämän sunnuntain sisältönä ovat katoamattomat taivaalliset aarteet ja toisaalta katoavat ja petolliset maalliset rikkaudet. Rikkauksien tavoittelu johtaa itsekkyydestä kasvaviin tekoihin, Jumalan rakkaus johtaa hänen tahtonsa mukaiseen palvelevaan elämään. Jumalanpalveluksessa tänään saarnasinkin. Kirkossa oli paljon rippikoululaisia, jotka olivat hakemassa viimeisiä merkintöjään ennen rippikoulunsa alkua. Kolehtivirtenä oli tuo virsi 508, joka minua on nyt lähtiessä vaellukselle puhutellut:
”Valkeus kirkas päällä synkän maan, nyt johdata! Tietä en itse tunne ollenkaan. Nyt johdata! Matkaani ohjaa! Kauas näe en, vain askelen, vaan ottaa tahdon sen..
Ennen en, Herra, koskaan rukoillut: Nyt johdata! Polkuni itse olin valinnut. Nyt johdata! Ylpeät aikeet, väärät  pelkoni, oi Herrani, ne anna anteeksi.
Herra, et kesken heitä, tiedän sen, viet taivaaseen. Yön yli, vuorten, soiden, virtojen viet taivaaseen. Aamulla kasvot kirkkaat nähdä saan, ja valkeus ei sammu milloinkaan.”(Virsi 508)