Seitsemäs vaelluspäivä kakkosryhmällä alkoikin aikaisin. Illalla ryhmämme oli jakautunut kahteen eri paikkaan, oikeastaan kolmeen. Suurin osa jäi nukkumaan mökille, jossa illalla oli ruokailtu ja saunottu. Osa oli lähtenyt noin kahden ja puolen kilometrin päässä oleviin mökkeihin. Aamulla noille mökkipaikoille yrittäjä toi aamupalan viiden kieppeillä isompaan ja vasta puoli kuuden maissa toisiin, joten kiirettä piti, kun lähtö oli ajateltu jo ennen kuutta. Kuuden maissa ryhmien oli sovittu kohtaavan tienhaarassa, josta sitten yhdessä taivaltaisimme Enonkoskelle.

Vähän yli kuusi sitten lähdimme kävelemään pikkutietä pitkin. Matka kulki joutuisasti. Tämän päivän matka ei ole pitkä, ehkä noin 13 kilometriä. Matkareitti kulki Vuorijärveltä Mustalammen, Horapin, Koskitaipaleen sillan, Järvitaipaleen,Venetaipaleen ja Tiaismäen kautta Enonkoskelle.
Kuljimme aivan Pyhien Polkujen vaeltajille tehdyn Koskitaipaleen sillankin yli – eipä tarvinnut kahlata ojan pohjan kautta.
Aamuhartaudenkin pidimme vasta metsässä lepotauolla.
Ryhmän mieskvartetti esitti oppaalle serenadin. He lauloivat
Loppumatkasta alkoi sataa tihuuttaa ja niin oli hyvä pukeutua sadeviittoihin ja muihin sadesuojuksiin.
Perillä: Enonkosken kirkonkylään Kievari Enonhovin luo saavuttuamme on noin 160 km kävelyä viikossa takanapäin. Huoltajamme Tuomo Jantunen oli meitä vastassa. Kävimme sitten vaihtamassa vaatteet ja lähdimme kirkon esittelyyn ja messuun Enonkosken kirkkoon.
Vuonna 1886 valmistuneen kirkon on suunnitellut arkkitehti Magnus Schjerfbeck. Tyyliltään kirkko on niin sanottu katkaistu ristikirkko. Kaunis puukirkko sijaitsee keskellä kirkonkylää ja sinne mahtuu enimmillään noin 600 henkeä. Kirkon tornissa oleva risti osoittaa Ylä-Enonveden suuntaan, jossa kirkkomatkalla syksyllä 1858 tapahtui kahdeksan ihmisen hukkumiseen johtanut kirkkoveneonnettomuus.
Kirkon esittelyä oli seuraamassa myös seurakuntalaisia pyhien polkujen vaeltajien lisäksi.
Alttaritaulu esittää Kristuksen taivaaseenastumista. Tämän on maalannut vuonna 1900 Albert Moliis.
Messussa saarnasi rovasti Jorma Kalajoki ja liturgina toimi Enonkosken seurakunnan kirkkoherra Pirkko Hänninen avustajinaan Pyhien Polkujen vaeltajia ja kunnanjohtaja Jämsen. Messusta ja kirkosta siunattuina lähdettiin vaellukselle ja vaelluksen lopulla jälleen saatiin sekä henkistä että aineellista evästä matkalle eteenpäin.
Padallinen muikkusoppaa odotti kirkkokansaa ja tietysti myös kirkkokahvit.
Ja soppa maistui kaikille, myös ryhmämme apuoppaallemme Matti Sippolalle, joka on yksi Pyhien Polkujen suunnittelijoista ja käynnistäjistä. Sopassa oli paljon voita ja muikkuja. Rantakalassa on suurinpiirtein (ajatellen neljälle) 1 kg tuoreita muikkuja,  400 g voita, 2 sipulia, maustepippuria, suolaa. Kalat perataan ja huuhdellaan kylmässä vedessä. Sulatetaan voi padan pohjalla. Ladotaan peratut kalat ja sipulirenkaat kerroksittain pataan. Lisätään muutama kokonainen maustepippuri. Annetaan kalan kypsyä miedolla lämmöllä 30-40 minuuttia. - Savolaiset eivät kuulemma lisää yhtään vettä tähän keitokseen :).
 
Enonkosken kivisilta on nykyään museosiltana kirkonkylällä. Se on rakennettu vuosina 1903 - 1904. Silta on liuskekivestä rakennettu yksiaukkoinen kiviholvisilta. Sillan luona oli päätösjuhla.
Pyhien Polkujen vaelluksen alkuunpanijoita ja puuhamiehiä ja nainen: rovasti Veli-Matti Hynninen, kirkkoherra¨Pirkko Hänninen, kunnanjohtaja Antti Jämsen ja Suomen Ladun eläkkeelle jäänyt toiminnanjohtaja liikuntaneuvos Tuomo Jantunen. Vaellussauvaansa nojaa ensimmäisen testiryhmän opas Jorma Kalajoki. Kuvasta puuttuu Matti Sippola.
 
Kumpikin ryhmä niin ensimmäinen vaellusryhmä kuin mekin seuraavana päivänä saapunut ryhmä saimme päätösjuhlassa vaellustodistukset.
Vaellustodistukset ojensi Enonkosken kunnanjohtaja Antti Jämsen.
 
Kunnanjohtajalle puolestaan ryhmiemme edustajat ojensivat kankaalle ikuistetut jalanjälkemme.
Tässä se nyt on: todistus vaelletusta ja soudetusta matkasta!

Molempien vaellussauvat. Miehen sauvassa lukee mm. "Minä olen tie, totuus ja elämä", "Imatralta Enonkoskelle 160 km + 20 km kirkkovenesoutua". 

Kiitos Taivaan Isälle varjeluksesta matkalla.  Pekka Simojoen Pyhiinvaeltajien laulun sanoin: ”Eilinen jääköön taa Huominen tulla saa. Mutta elämä jatkuu tässä ja nyt. Tässä on taivas ja maa Kerto: ¨Joka päivä, joka hetki Käydä saamme voimassa Jumalan Joka päivä, joka hetki Laulu soi pyhiinvaeltajan.¨ Joskus on synkkä yö. Kasvoille viima lyö. Mutta rohkeuden saamme, laulumme soi Työmme on Jumalan työ. Vahvakin kompastuu. Hiljenee rohkein suu. Mutta rakkaus kantaa, nousemme taas. Luja on Golgatan puu. Nosta jo arka pää. Lohduta itkevää. Sillä Jumalan kansa, hiljaiset maan, Teille on lupaus tää.”
”Herra, me kiitämme sinua siitä, että olet varjellut ja siunannut meitä pyhiinvaelluksellamme ja antanut meidän palata jälleen kotiin. Muistamme ihmisiä, joita matkallamme tapasimme. Kuten välillä kaipasimme kotiin, kaipaamme myös Taivaan kotiin. Ole meidän kanssamme arjessa, anna meille voimaa, viisautta ja uskoa vaeltaa hyvä, sinun mielesi mukainen vaellus tässä elämässä ja päästä kerran pyhiesi iloon.” (Kalle Elonheimo: Pieni Pyhiinvaelluskirja)