Porkkanoita ja lusikkaleipiä on kuulunut tämän päivän ohjelmaan. Kaivoin kellarista hiekassa säilöttyjä porkkanoita ja keitin niitä soseeksi pari painekattilallista. Tulipa lounaaksikin porkkanakeittoa. Teiun myös lusikkaleipätaikinan ja yhdessä sitten ne leivät tehtailimme: mies lusikoi ja minä paistoin!

Illalla kävin yhteisvastuukerääjien illassa. Saunoimme ja keskustelimme ja saimme rukiista kahdella tapaa ravinnoksi: sanana ja ruokana. Juttelimme myös, mikä kukka kukin haluaisi olla ja miksi. Joku oli metsätähti, joku mustikka, juolukka, horsma, metsämansikka, orvokki, särkynyt sydän, kevätesikko, kielo jne. Akileijasta kertoi eräs, että hänen kotipaikallaan Karjalalassa äiti istutti akileijan juuria kodin kukkapenkkiin pari viikkoa ennen kuin lähtö uudelleen tuli. Kun hän sitten pääsi siellä käymään vuosia, vuosia myöhemmin, hän toi sieltä juuria ja istutti ne ensin valeeseen kotipihalleen, ja sitten vei myöhemmin vanhempien haudalle, jossa ne kukkivat. Nyt oli jäänyt hieman juurta kotipihallekin ja sielläkin kukkii tuo akileija Karjalan perintönä.

"Taas kukkasilla kukkulat,
oi Herra, kaikki vyötät
ja laumat lukemattomat
taas laitumilla syötät.
Näin kaikki maa nyt iloissaan
sinulle laulaa kiitostaan,
julistaa kunniaasi.

On täynnä vettä virtasi,
janoiset siitä juotat
ja runsaan siunauksesi
maan kasvulle nyt tuotat.
Lehteen ja kukkaan, Luoja, saat
auringon nousun, laskun maat
iloksi ihmisille." (Virsi 572:1-2)