Lähetyspiireissä tänään kerroin katolisesta kirkosta, myös sen valtiosta Vatikaanista ja siihen liittyvästä. Toki myös oman seurakunnan lähetystyö ja nimikkolähetit olivat esillä. Lähetyssanomissa 1/2011 Erkki ja Kaisa Halme kertoivat, miten rukous kantaa. Äidillä oli näet ollut tapana antaa aina heidän lähtiessään Angolaan sama lause Filippiläiskirjeestä (4:6,7): ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. ” vanhan (1938) käännöksen mukaan. Tuon annoin myös piireissä muistolauseeksi, ajateltavaksi.  

Vahingossa laitoin piirin vihkoon väärät jakeet Fil.4: 16-17, jossa sanottiinkin ”Tessalonikaankin te minulle kerran, jopa kahdesti, lähetitte, mitä tarvitsin. Ei niin, että haluaisin lahjaa, vaan minä haluan teidän hyväksenne karttuvaa hedelmää.” Nyt täytynee korjata tuo kirjoitusvahinko seuraavalla kerralla! Toisaalta voi tuollakin lauseella olla sanomansa tuolle ryhmälle.
Sillä aikaa kun minä liehuin kylillä, niin mies oli kotona puhdistanut kasvihuoneen katon lumesta. Tynnyrin päällä hän seisoi, kun muuten miltei vyötäisiä myöten olisi ollut lumihangessa. Olipa se ollut aikamoinen urakka, etteivät lasit hajonneet, koska lumi oli jo kerinnyt hieman vääntää rakenteita.