Söimme tänään erikoisia hedelmiä. Toimme Italiasta mukanamme Rooman lähellä kasvaneita kaktuksen hedelmiä (opuntia ficus indica). Meille opetettiin siellä, miten niitä syödään. Hedelmän kuori on piikkinen, joten sitä ei kannata käsin kosketella – sain piikin sormeeni ja sormi tulehtui, kun en saanut tuota piikkiä heti pois. Haarukan ja veitsen avulla tuon hedelmän kuoriminen sujuu hyvin: leikataan veitsellä pala pois hedelmän molemmista päistä ja viilletään viilto kuoreen pituussuuntaan ja nyljetään hedelmä.  Hedelmä on mehevän maukas, ei liian makea.  Hedelmä on koostumukseltaan siementen rykelmä. Hedelmä on kypsä, vaikka se saattaa olla erivärinen kuin toinen. Niitä on ainakin vihertäviä, punaisia ja oransseja. Jääkaapissa nämä olivat kotonakin säilyneet hyvin.
Päivä humahti kaikenlaista pientä tehdessä: porkkanoiden keittämistä, siivousta, silittämistä, pyykinpesua, pihalla touhuamista ja kaupungin laidallakin piti käydä auton renkaita tasapainottamassa. Ja sauna odottaa taas kylpijää…mies meni jo.
Päivän sana: ”Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi." (5. Mooseksen kirja 6:4-5)