”Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin. Puun vihreen oksat kiedomme me hopein, kultavöin, vaan muistammeko lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden?

Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin, nuo rikkaan täyttää aatokset, ja mielen köyhänkin: Suun ruoka, juoma, meno muu. Laps' hankeen hukkuu, unhoittuu.
 
Turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää; me kylmin käymme sydämin, laps' sivuun vain jos jää. Me lahjat jaamme runsahat, Laps'- tyhjät kätes ihanat.
 
Oi ystävät, jos myöskin me kuin tietäjämme nuo veisimme kullan, mirhamin tuon rakkaan lapsen luo, niin meille joulu maallinen ois alku joulun taivaisen.”
 
Tuo joululaulun myötä on käyty tähän perinteiseen joulun viettoon.
 
Aattona kävimme hautausmaalla, jossa monet ovat käyneet hiljentymässä menneiden sukupolvien muistolle.
 
Saunoimme kynttilälyhdyn valossa.
Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.
Vielä jouluyön messussakin oli paljon nuoria ihmisiä ja päivällä jo olivat kirkot täyttyneet jouluaaton hartauteen tulijoista.
Nyt joulupäivänä aamulla joulukirkon jälkeen oli sukua joulukahvilla ja sitten lapsia perheineen oli lounaalla ja päivää viettämässä kanssamme. Tutkimme yhdessä vanhoja valokuvia ja muistoja tulvi…