Kävin tänään poliisiasemalla passia uusimassa. Sitä varten tarvittiin yksi valokuva, joko mustavalkoinen tai värillinen. Piti antaa myös sormenjäljet. Olipa hankalaa, kun ei meinannut laite toimia. Kerroinkin, että kun olin Armeniassa, niin lentokentällä oli sama juttu: sormet olivat liian kylmät ja rasvattomat. Niinpä piti hieroa tuolla etusormella korvantaustaa ja kas – sormenjälki tuli tunnistetuksi ja jopa kahteen kertaan. Vanha passi piti näyttää. Koska se on vielä voimassa, niin kannattaakin tuo uusi hakea vasta sitten, kun parin viikon kuluttua vanhan voimassaolo loppuu.  Niin saa vanhan passin pitää itsellään.  Ja arvokas tuo vanha passi onkin: On monen monta viisumia ja leimaa, joiden kautta voi muistella tekemiään matkoja.

Mieskin hiihti taas tänään oman matkansa sillä aikaa, kun minä kävin samalla matkalla kaupungissa hoitamassa asioitani. Hiihtämässä kävin illansuussa taas saman verran kuin ennenkin. Palatessa tein kierroksen puutarhassa – sukset kyllä upposivat syvälle lumeen – tutkimassa jänösten tekosia. Nuo mokomat olivat aterioineet omenapuiden alaoksia ja persikkapuun oksia ja aprikoosipuitakin, vaikka niissä on verkot ympärillä. Majapaikkanaan ne olivat pitäneet persikkapuun ja omenapuiden ympäristöjä.